Lähtölaskenta

Vajaa viikko näyttelyn alkuun. Lasinsirpaleiden ja pölypalleroiden valtaamasta hallista alkaa pikkuhiljaa hahmottua hyvän näköinen tila. Muutama päivä takana siivoamista, näyttelyständien roudailua, tilan ehostamista ja yleistä heilumista porakoneiden kanssa. Konkreettisen näyttelyn järjestäminen on aiheuttanut isoja kiksejä allekirjoittaneelle. Vaikka en osannut odottaa

näin suurta projektia, ei harmita yhtään että lähdin tähän mukaan. Jänniä juttuja takana ja vielä paljon edessä! Yhtenä lempparina uusi tuttavuus laserkone, jonka parissa ollaan väsätty flyereita ja kylttejä. Kannattaa todellakin tulla 12-29.3 paikan päälle katsomaan, mitä meidän 10 hengen tiimi on saanut aikaan!

Yhdessä töistäni olen käyttänyt pohjana ylemmän vuosikurssin opiskelijalta saamaani sympaattista, huteraa puutuolia (kiitsa Mikko!). Otin tuolin toteutettavaksi tämän projektin puitteissa, sillä sille ei tuntunut löytyvän aikaa muun elämän lomassa. Minulla oli muutamia suunnitelmia toteutuksesta, mutta totesin etten halua laittaa tuolia palasiksi. Lopulliseksi suunnitelmaksi muodostui tuolin kunnostaminen uudestaan käyttöön ja mosaiikin sekä kangaskuvioiden yhdistäminen siihen. Työn rinnalle tulee kaksi teosta, joissa mosaiikkiteema jatkuu.

Haluan lopputuloksen herättävän hyviä fiiliksiä ja tuovan arkeen palan erikoisuutta. Näin: kun Projekti Tuoli seisoo keittiössä, se hymyilee ja säteilee aurinkoisesti kuin marokkolainen palatsi.

Hetkittäin on ollut aikamoista kamppailua löytää itsestä tietoa ja taitoja toteuttaa suunnitelmia, vaikka paperilla ja teoriassa ne vaikuttavat helpoilta. Tuntuu hyvältä nähdä miten maalaisjärjellä, youtuben opetusvideoilla ja puuartesaanin pro-neuvoilla saa kelpo tuloksia aikaan. Ohessa hyviä neuvoja myös kaikille lukijoille:

Kiitos Toni!

Joillain saattaa olla pahana tapana jättää hommat viimetinkaan ja tehdä niitä viimeiset vuorokaudet kädet solmussa. En myönnä mitään (hiljaa). Kaikesta huolimatta nautin tästä pienestä paineesta, kun aika hupenee, päivät voi laskea jo miltei yhden käden sormilla ja oma työ tuntuu karkaavan jonnekkin synkkään paikkaan. Palaset ovat jo melkein koossa, mutta ennen viimeisten päivien paniikkia niitä ei missään nimessä saa laittaa paikoilleen.

Nähdään avajaisissa! Olen se zombien näköinen tyttö, joka tärisee kahvitermarin kanssa ja hymyilee maanista hymyä. Lähtölaskenta on käynnissä. ;)

Lämpimästi tervetuloa!

// Melina

NYT ALKAA TAPAHTUA!

Kivikukkaro - Yliopistonkatu - Turku

Bloggaillaan!

Tästä lähtee --- Johanna

Epäonnistumisen pelosta

Olemme loppusuoralla nyt. Sopimukset näyttelytilasta on allekirjoitettu ja lehdistötiedote lähetetty. Olimme muuten Auran aalloilla ja Aamusetissa, bongasitteko? Minä en, vaikka päätäni auoinkin taas julkisesti. Tällä viikolla teimme julisteita (joo, ylijäämistä muotilehdistä) ja veimme niitä kaupungille. Olemme askarrelleet kutsuja avajaisiin. Meillä on noin kymmenen päivää aikaa saada teoksemme valmiiksi ennen kuin ne on ripustettava näyttelytilaan, on lehdistötilaisuus ja viime hetken paniikki. Huomenna pääsemme tilaan siivoamaan ja suunnittelemaan näyttelyä. Tulkaatten kurkkimaan rakenteiden välistä, Kivikukkaron katutasossa alkaa tapahtua. Meikkiosasto ei ole pian enää entisensä.

Käytin hiihtoloman tehokkaasti teosteni parissa. Oli ihanaa keskittyä pitkään hautomiinsa ideoihin kun koulutunnit ja muut velvollisuudet eivät keskeyttäneet ajatuksia koko ajan. Meitä ylijääneitä oli koululla monta valmistamassa enemmän tai vähemmän liekeissä teoksiaan. Jutut oli enemmän ja vähemmän huonoja, kuten aina kun on hyvä flow päällä.

Ja nyt, alle kaksi viikkoa siihen kun siemailen ylijäämälimskaa avajaisissa, iskee hillitön epävarmuus. Mun teoksethan on siis aivan kamalia. Pyhät esineet, joita olen rakkaudella ajatellut ja valmistanut, ovat ehkä pyhiä vain minulle. Mitä jos kaikki mitä olemme tehneet onkin vielä raakaa. Muotoilija saattaa käyttää vuoden prosessiinsa, ennen kuin tuote kiteytyy valmiiksi. Me olemme sekoilleet nyt neljä kuukautta ja toiset meistä vielä arpovat ideoittensa kanssa.

Itsekin hyllytin puolet ideoistani. Tein kolme rakkainta teosta melkein valmiiksi ja sen jälkeen aloin tuskailla ja ahdistuilla. En ole uskaltanut viikkoon katsoa Valon tiipiitä. (Joo, se on yksi teokseni.) Siitä puuttuu vielä yksi jalka ja ehkä jotain muutakin, en muista enää. Tekeminen oli ihanaa. Mitä jos kaikki vihaa sitä? Jos se ei pääse oikeuksiinsa näyttelytilassa? Jos se ei toimi yhteen muiden teosten kanssa? Jos se ei pysy edes pystyssä? Aloitin yhtä rituaalivaatetta, jota ompelin silmät kiiluen kaksi päivää. Se ei tule näyttelyyn. Itsekritiikki iskee kuin lekavasara.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että teokset eivät ehkä olekaan pääosassa tässä näyttelyssä. Suurin ponnistus on siinä, että olemme valmistaneet tätä näyttelyä. Olemme tehneet sitä yhdessä, meillä on ollut hauskaa ja olemme pähkäilleet prosessia yhdessä. Olemme ottaneet vastuita, joita muuten ei opiskelussa ole tullut vastaan. Teokset saattavat olla raakoja tai rumia tai epämoderneja. Ehkä se uusi mitä tavoittelimme, ei välity. Se ei ole tärkeää.

Me olemme itse näyttelyssä myös, tuoreine teoksinemme, tuskallisine prosesseinemme, muotoilualan epäilyksinemme, epätäydellisinä. Saamme käyttää tilaa työhuoneena ja järjestämme siellä erilaisia kutkuttavia työpajoja. Saamme keskustella tulijoiden kanssa teokset täydellisiksi ja valmiiksi. Koska tässä vaiheessa emme enää voi perääntyä. 

Tervetuloa 13.-29.3. Kivikukkaron katutasoon, kävelykadun päähän, Yliopistonkatu 29, Turku. Olemme avoinna.

Epävarmuuden olossa -Inka.

Ajatuksia koruista

Olen verhoutunut aika vahvasti mustaan viimeiset pari vuotta ja minua jotenkin kiehtoo kaikki kauniilla tavalla vähän groteski ja rapistunut. En tosin tiedä mitä se minusta kertoo, mutta ehkä jotain haluan alitajuisesti tutkia ja tuoda esille (tai sitten muotoilun koulutus on aivopessyt minutkin ja siksi pukeudun mustaan..). Oli miten oli, uskon että kaikki haluavat tuoda itsestään jotain henkilökohtaista ja persoonallista esille vaatteiden ja asusteiden avulla. Se on osa kehonkieltä ja kommunikaatiota, vähän niinkuin eleet tai kasvojen ilmeet.

Pohdin myös sitä miten halvat, massatuotetut päällepantavat vaikuttavat tähän sanattomaan ilmaisuun. Mitä oikeastaan tuomme itsestämme esille jos jatkuvasti ostamme uutta ja tämän kauden trendeihin kuuluvaa, mutta joka lentää roskiin tai kirpputorille parin käytön jälkeen? Miten hallitseva tila impulsiivisuus on nykyään? Mikä on pysyvää? Ilmaisemmeko omaa persoonaamme vai onko kyse jostain aivan muusta?

Erityisesti korut kiinnostavat minua ilmaisun välineenä, koska niihin ihmisillä on yleensä aina jonkinlainen vahva tunnereaktio ja arvo, joka on monesti tärkeämää kuin kestävyys ja käytettävyys. Siinä mielessä ne ovat tuotenäkökulmasta mielenkiintoisia ja vielä jännittävämpi on se epäselvä rajapinta taiteen ja tuotteen välillä jonne korujen tekijät voivat joskus mennä. Toisaalta myös omia teoksiani kuvaillessa kaihdan koru- sanaa, sillä se tuo mieleen kaikenlaisia pinttymiä ja oletuksia kauneudesta, naisellisuudesta ja maskuliinisuudesta. Kun en haluaisi että koru (mitä se sitten onkin) olisi kenenkään yksinoikeus tai toiselta pois suljettu.

Miksi korun täytyisi olla kaunis? Ostin jokin aika sitten kirpputorilta säkillisen sekalaisia rihkamakoruja. Niitä on niin paljon ettei ilmeisesti kannata myydä yksitellen vaan kiloittain.

Rumia muovihelmiä, ihan järkyttäviä kasariunelmia ja feikkikultaa. Mutta nekin olivat joskus jonkun aarteita ja saattoivat näyttää kauniilta jonkun silmissä. Mikä lopulta on aitoa ja arvokasta? Ehkä niillä varustauduttiin päivän haasteita ja myös omaa epävarmuutta vastaan (Hyvä esimerkki tästä on mummoni, joka menee toisinaan nukkumaan korkkarit jalassa).

Kuin pieniä haarniskoja. Jos puran ne osiksi ja kokoan uudestaan, mutta eri tavalla, niin mitä niistä tulee?

Ehkäpä rakennankin itselleni oman haarniskan joka onkin samalla ruma ja kaunis, arvokas ja halpa, koru ja taideteos...

- Mirva

Jokapäiväiset muotoilumme. Mihin muotoilua tarvitaan?

Muotoilun koulutukselta vähennetään jatkuvasti aloituspaikkoja sekä resursseja. Muotoilijan paikka työmarkkinoilla on yleensä melko hankala hahmottaa. Muotoilu liikkuu taiteen ja insinöörialojen välimaastossa, hakien paikkaansa globaalissa yhteiskunnassa. Muotoilijat työllistyvät sekä suuriin, että pieniin yrityksiin erilaisiin tuotekehitystehtäviin, mutta jatkuvasti enemmän myös palvelumuotoilun pariin. Muotoilija voi toimia kuntasektorilla, tarjota palveluita oman suunnittelutoimiston kautta ja vaikka mitä muuta. Muotoilu voi olla taidetta, se on yleensä asiakaslähtöisyyttä, käytettävyyttä. Muotoilu on jotain, mitä jokainen meistä tekee omassa arjessaan ja työssään, mutta muotoilija voi ammattitaidollaan tarjota jotain enemmän.

Miksi muotoilijoita tarvitaan? Miksi tarvitaan siivoojia? Miksi tarvitaan sähkömiehiä? Jokainen siivoaa joskus ja laittaa kattovalaisimia. Jokainen voisi viritellä johtoja ja oppia erehdyksen kautta mikä kytkentä on oikea. Suurin osa meistä on kuitenkin sitämieltä, että on hyvä kun sähkömiehiä sekä siivoojia on olemassa. Melko moni aikuinen voisi työskennellä tehdassiivoojana, mutta ammattisiivooja tietää oikeat menetelmät, välineet, osaa alansa työergonomian yms. Ammatti sähkömies tietää ilman sähköiskuja kuuluuko sininen johto yhdistää ruskeaan vai keltaiseen ja mikä on voimavirta. Kun imuroimme kotona teemme periaatteessa siivoojan työtä, tai kun laitamme sokeripalaa kattolamppuun teemme sähkömiehen työtä. Kun pohdimme miten pesukoneen ohjelmasäätöpaneeli voisi olla selkeämpi teemme muotoilijan työtä, jos maalaamme vesiväreillä teemme periaatteessa taiteilijan työtä. Se mikä erottaa sähkömiehen ja amatöörin on koulutus, työkokemus, ammattiosaaminen. Se mikä erottaa kenet tahansa taiteilijasta on mm. ammattiosaaminen ja ammattimainen työskentely, mikä erottaa muotoilijan kenestä tahansa muusta on alalle kouluttautuminen ja muotoilijan ammattiosaaminen. Jokainen ammattilainen näkee maailman omasta näkökulmastaan. Muotoilija tutkii maailmaa, etsii heikkoja lenkkejä, kehitysmahdollisuuksia, ideoi, luo uusia konsepteja, käyttää tähän kaikkeen aikaa usean vuoden, opiskelee, tutkii, havainnoi.

Jokainen meistä voisi käyttää vuoden taiteilijaresidenssissä maalaten tauluja, jos saa sen paikan ja apurahan. Kilpailu on kova. Jokainen meistä voisi tehdä roskasta taidetta, mutta kuka niin tekee? Sielultani muotoilijana ja taiteilijana olen vuosien varrella säästänyt ties mitä, koska olen nähnyt vanhassa rumassa metallihäkkyrässä potentiaalia, olen säilönyt jättimäistä maalista likaantunutta lainapeitettä usean vuoden rakennustöiden jälkeen, koska olen nähnyt mitä kaikkea siitä voisi tehdä. Aika moni tuntemani ihminen olisi heittänyt vastaavat tavarat jo vuosia sitten kaatopaikalle ja ovat ihmetelleet, miksi nämä tavarat täyttävät vaatekomeroni. Minä en. Nyt löydän materiaaleja ja ideoita uudelleen, näistä syntyy uusia teoksia, taidetta tai muotoilua.

Kun sinä näet teokseni näyttelyssä, voit ajatella “tuon olisin voinut tehdä itsekin”. Minä vastaan, että niin olisit, mutta et silti ole tehnyt. Olisit voinut järjestää vastaavan näyttelyn aiemmin ja työskennellä sen eteen puoli vuotta. Olisit voinut, mutta teit kuitenkin jotain muuta. Olit ehkä opettajana tai siivoojana tai insinöörinä. Minä ja me olemme muotoilijoita ja teemme siksi tätä, ajattelemme ja haemme paikkaa maailmassa ja haluamme muuttaa maailmaa hieman paremmaksi. Tarjoamme suunnitteluun jotain enemmän, ammattitaitomme.

Se että voi itse tehdä jotain, ei poista sitä, että toinen voi tehdä sen ammattitaidolla. Jos rakastat käsitöitä voit kouluttautua tai ryhtyä käsityöläiseksi tai jatkaa omassa virassasi ja harrastaa käsitöitä. Muotoilijana minulla on intohimo, voisin tehdä muutakin, mutta haluan muotoilla. Näen maailman muotoilijan silmin.

Jokainen voi katsoa maailmaa muotoilijan silmin, pohtia mitä voi parantaa ja miksi, miten ovenkahvasta saadaan tyylikkäämpi tai toimivampi ja miten ongelmia voidaan ratkaista. Leftovers-työpajoissa jokainen voi muotoilla omanlaisiaan asioita ja pohtia mikä muotoilun merkitys on tämän päivän maailmassa.

Maiju

Palautukset luontoon

Kierrätysmateriaaleista mielestäni puusta saa eniten hyödynnettyä uudeksi tuotteeksi. Sitä on haastavaa käsitellä ensin niin että siitä saa miltei uuden ja puhtaan materiaalin, josta voi kehitellä mitä tahansa! Aluksi mielessäni oli rikkinäiset kuormalavat ja niistä rakentaminen uudeksi tuotteeksi.

Pyörittelin erilaisia vaihtoja ja tavoitteenani oli suunnitella ja tehdä tuote, joka olisi haasteellinen valmistaa, ja josta voisin oppia mahdollisimman paljon. Toisen vuoden opiskelijana haluan kerätä tietotaitoa mahdollisimman paljon, jotta voin jatkossa soveltaa ja kehittää perusosaamisiani. Karsitut käytännön työtunnit ovat tähän asti opettaneet, että kaikki oppiminen on itsestä kiinni, ja on oltava todella aktiivinen kehittämään itseään vapaa-ajallaan.

Sain hiukan myöhemmin ylijäämä puurimamateriaalia käyttööni, Jihuu! Vielä on mietittävänä kummasta materiaalista teen tuotteeni. Lisäksi sain muutaman kangasrullan hylsyn, sellaisia pahvisia rullia sekä aiemmin syksyllä lenkillä ollessani keräsin, kuivasin ja prässäsin vaahteran lehtiä talteen. Ainakin silloin koossa oli ruskan laaja väriskaala! Näistä, puusta jalostetuista tuotteista, sain idean, että ”palautan” näyttelyyn tehtävät tuotokset niiden lähtöpisteeseen: lehtiin, oksiin ja puuhun itsessään!

En malta odottaa tuotoksieni valmistumista ja jännää kevättä!

-Petra

Ketäs täs ny sit ommukan?! Täsä Left Overssis.

No niin, nyt on aika esitellä suunnittelijat ja blogin kirjoittajat eli

Left Overs -porukka!

Melina Luukka

"Tartun mielelläni projekteihin, jotka haastavat minut ajattelemaan laatikon ulkopuolelta. Suunnitteluprosessissa aukeaa hyvin erilainen kokemus, kun joutuu pohtimaan yllättäviä materiaalivaihtoehtoja ja toteutustapoja.

Innostun helposti uusista asioista ja tyylini päivittyy matkan varrella tekemieni kokeilujen kautta. Tällä hetkellä vahvoina elementteinä näkyvät oranssi väri, voimakkaat kuviot ja vesiväreistä syntyvä tekstuuri.

 Aika loistava paketti mieleni virkistämiselle syntyy puhtaasta luonnosta, kirjoista, ajatusten visioimisesta paperille ja kokovartalokrampin aiheuttavasta nauramisesta."

Johanna Liipola

"On hienoa nähdä miten hylätystä, rumasta voi tulla kaunista. Rumuuden estetiikka on mielenkiintoinen harrastus, kun aina voi nähdä pieniä asioita rumuuden seassa. Tässä projektissa on kiva kokeilla uusia tekniikoita ja katsoa mitä niistä syntyy."

 Tytti Nieminen

"Pidän esineistä joilla on tarina. Vanha ja kulunut esine on kiinnostavampi, kuin uusi tehtaalta tullut. Sillä on historia, arvo. Turhaudun kaiken sen uuden sälän ja suoraan roskaksi valmistetun roinan äärellä. Kun korjaan jonkin vanhan vaatteen tai esineen, kiinnyn siihen niin, etten voi antaa sitä enää eteenpäin. Minussa käy kamppailua runsaudesta pitävä hamstraaja ja puhtaista linjoista pitävä minimalisti."

Inka Mäkiö

"Haluan tehdä arjesta pyhitettäviä esineitä, jotka kaunistavat ja saavat hymyilemään. Haluan että epämääräisyydet ja ylimääräisyydet tiivistyvät käsissäni merkityksiksi, tarkoituksiksi ja kokemuksiksi. Olen kyllästynyt tavarameren turhakkeisiin ja hämmentynyt kaiken sen uuden roskan äärellä mitä meille tyrkytetään.

Materiaalien valinnassa hyödynnän riemumielin tekniikkaa, jossa joku muu on jo tehnyt valinnan puolestani heittämällä roskansa eteenpäin, kadunvarteen, ilmaisjakeluun tai alelaariin löydettäväkseni."

Veera Lintunen

"Boheemi minimalismi kiinnostaa. Töissäni kokeilen, missä kulkee yksinkertaisuuden ja kiinnostavuuden rajapinta. Vähemmän on enemmän. Tässä projektissa leikittelen tekstuureilla yhdistettynä selkeälinjaisiin leikkauksiin ja väreihin. Tutkin runsauden ja yksinkertaisuuden tasapainoa."

Tessa Ojala

"Kauniit ja oudot asiat. Valokuvaus, maalaus, ompelu. Ahkera kirppistelijä ja vanhan kunnostaja."

Mirva Mikkonen

"Urbaani karuus, rappeutuneet pinnat, luonnontieteet, sci-fi. Teen kokeiluja jämämateriaaleilla kunnes lopputulos näyttää orgaaniselta. Shoppailen metalliroskiksissa ja rautakaupoissa."

Maiju Kinnunen

"Rakastan metsää, kiipeilyä, retkeilyä ja luovuutta. Täysiä juoksemista ja lasten kanssa nauramista, vapautta olla aito. Art decoa, nahkaa, villaa ja pellavaa. Muinainen ja väliaikainen, syvät uurteet. Epäsymmetrian, kontrastin ja tasapainon löytäminen elämään ja suunnitteluun. Luominen on jatkuva prosessi, osa minua. Arki, hassuttelu ja elämisen kauneus. Minimalismi ja rönsyily."

Petra Yrjölä

"Pidän pulmista, eräjormailusta, naurusta, ystävistä ja kauniista, sekavan järjestelmillisestä luonnosta. Kiehtovaa on materiaalien kiertokulku ja niiden uudelleenkäyttö vanhaa kunnioittaen, mahdottomien muotojen löytäminen."

Joel Törrönen

"Uskon vakaasti aivojen ajautuvan oikosulkuun, jos elämän ottaa liian vakavasti. Minusta sekoilusta syntyvät parhaat ideat, ja ilman naurua tuotteesta kuin tuotteesta tulee auttamattomasti hengetön."

Tämmöttis sekalainen seurakunta, tasapainoinen hölöryhmä, pirteä porukka ja luova lössi!