Yhteistyön ja verkostoitumisen tärkeydestä

Nyt kun näyttelyn ripustus ja avajaishärdelli on ohi, ajattelin vähän kirjoittaa omista kokemuksistani muotoilun opiskelijana Turun AMK:ssa. Olen siis kolmannen vuoden tekstiilimuotoilun opiskelija, joka haluaa ryhtyä kulttuurialan sekatyöntekijäksi (itse keksimäni nimike), joka myös aina tilaisuuden tullen vääntää tekstiilitaidetta ja vähän välillä myös tekee ympäristöprojekteja. Ihan ei tätä kaikkea saa mahdutettua yhteen opintosuunnitelmaan mutta kovasti silti yritän.

Alusta asti tie on ollut jokseenkin kivikkoinen. Pitkään oli sellainen tunne, etten valmistuessani ole minkään alan ammattilainen, vaan yhtä pihalla siitä mitä minä käytännössä tulen työkseni tekemään kuin ennen opintojani. Tiedän myös etten ole ainoa joka kiersi kehää näissä tunnelmissa. Onneksi AMK:ssa on se hieno aspekti, että opiskelijoilla on mahdollisuus muodostaa erilaisia omia yhteisöjä ja tehdä yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Tämä on ainakin minun opintoni pelastanut. Aktiivisuuteen ja oma-aloitteisuuteen tulisi kannustaa ja antaa mahdollisuuksia järkevällä ja voimaannuttavalla tavalla. Aikaisempina vuosina tuntui siltä, että vaati superihmisen voimat jos halusi tehdä jotain yllättävän jäykän opintosuunnitelman ulkopuolella. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla, vaan koulutuksen tulisi olla ponnahduslauta yksilölliseen suuntautumiseen. Tietyllä tavalla se on itselle juuri sellaiseksi osoittautunutkin, mutta kiitos siitä kuuluu ihan muille tahoille.

Yhteistyö muiden alojen kanssa on olennaisen tärkeää, koska se pelkkä muotoilun osaaminen ei riitä, kun niitä muotoilun osaajia valmistuu iso liuta ympäri maailmaa joka vuosi. Mielestäni myös se konkreettinen kokemus, kannustus ja palaute tulee helpommin instituutioiden ulkopuolelta ja itselle on sitä kautta muodostunut varmempi käsitys omasta osaamisesta. Itse ainakin hyödyn enemmän perustellusta palautteesta kuin 0-5 asteikosta (tai se vieläkin naurettavampi, hyväksytty-hylätty). Kokemuksesta voin kertoa että kannattaa aktiivisesti, verkostoitumisen kautta pyrkiä siihen mitä oikeasti haluaa tehdä vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta. Kannattaa kyseenalaistaa jos jokin ei tunnu järkevältä ja vaan jääräpäisesti tehdä asioita toisin. Toistaiseksi tällä taktiikalla olen aina saanut tahtoni läpi ja tehnyt itse erilaisten yhteistyökuvioiden kautta opinnoistani mielekästä.

Nyt yhteistyökuviot jatkuvat myös Left Oversien osalta, nimittäin alamme pikkuhiljaa suunnitella näyttelyn kakkos-osaa. Tästä tulee vieläkin hienompi ja yhtenäisempi kokonaisuus, joka on nähtävillä Kuusiston Taidekartanossa toukokuun loppupuolella. Roskamuotoilumme matkustaa täysin toisenlaiseen ympäristöön, jossa sen tarina ja merkitykset näyttäytyvätkin kävijälle aivan uudella tavalla. Toisinsanoen kohta blogissa nähdään taas tunnelmia työprosessista ja uudesta ripustuksesta!

-Mirva

P.S. Lisää infoa Kuusiston Taidekartanosta nettisivuilta ja facebookissa, sekä fiilistelykuvia aikaisemmilta kesiltä löytyy Instassa.

P.P.S. Kannattaa muuten lukaista Sitran trendiartikkeli yhteisöjen voimaantumisesta! Left Overs on myös hyvä esimerkkitapaus tästä.

Tunnelmia avajaisista!

Leftovers2015 näyttelyn avajaiset torstaina 12.3.

Kaikki muotoilijat yhteiskuvassa!

Valmiina!

Kiitoksia ja tulkaa vielä kaikki katsomaan.

- Johanna

Lähtölaskenta

Vajaa viikko näyttelyn alkuun. Lasinsirpaleiden ja pölypalleroiden valtaamasta hallista alkaa pikkuhiljaa hahmottua hyvän näköinen tila. Muutama päivä takana siivoamista, näyttelyständien roudailua, tilan ehostamista ja yleistä heilumista porakoneiden kanssa. Konkreettisen näyttelyn järjestäminen on aiheuttanut isoja kiksejä allekirjoittaneelle. Vaikka en osannut odottaa

näin suurta projektia, ei harmita yhtään että lähdin tähän mukaan. Jänniä juttuja takana ja vielä paljon edessä! Yhtenä lempparina uusi tuttavuus laserkone, jonka parissa ollaan väsätty flyereita ja kylttejä. Kannattaa todellakin tulla 12-29.3 paikan päälle katsomaan, mitä meidän 10 hengen tiimi on saanut aikaan!

Yhdessä töistäni olen käyttänyt pohjana ylemmän vuosikurssin opiskelijalta saamaani sympaattista, huteraa puutuolia (kiitsa Mikko!). Otin tuolin toteutettavaksi tämän projektin puitteissa, sillä sille ei tuntunut löytyvän aikaa muun elämän lomassa. Minulla oli muutamia suunnitelmia toteutuksesta, mutta totesin etten halua laittaa tuolia palasiksi. Lopulliseksi suunnitelmaksi muodostui tuolin kunnostaminen uudestaan käyttöön ja mosaiikin sekä kangaskuvioiden yhdistäminen siihen. Työn rinnalle tulee kaksi teosta, joissa mosaiikkiteema jatkuu.

Haluan lopputuloksen herättävän hyviä fiiliksiä ja tuovan arkeen palan erikoisuutta. Näin: kun Projekti Tuoli seisoo keittiössä, se hymyilee ja säteilee aurinkoisesti kuin marokkolainen palatsi.

Hetkittäin on ollut aikamoista kamppailua löytää itsestä tietoa ja taitoja toteuttaa suunnitelmia, vaikka paperilla ja teoriassa ne vaikuttavat helpoilta. Tuntuu hyvältä nähdä miten maalaisjärjellä, youtuben opetusvideoilla ja puuartesaanin pro-neuvoilla saa kelpo tuloksia aikaan. Ohessa hyviä neuvoja myös kaikille lukijoille:

Kiitos Toni!

Joillain saattaa olla pahana tapana jättää hommat viimetinkaan ja tehdä niitä viimeiset vuorokaudet kädet solmussa. En myönnä mitään (hiljaa). Kaikesta huolimatta nautin tästä pienestä paineesta, kun aika hupenee, päivät voi laskea jo miltei yhden käden sormilla ja oma työ tuntuu karkaavan jonnekkin synkkään paikkaan. Palaset ovat jo melkein koossa, mutta ennen viimeisten päivien paniikkia niitä ei missään nimessä saa laittaa paikoilleen.

Nähdään avajaisissa! Olen se zombien näköinen tyttö, joka tärisee kahvitermarin kanssa ja hymyilee maanista hymyä. Lähtölaskenta on käynnissä. ;)

Lämpimästi tervetuloa!

// Melina

NYT ALKAA TAPAHTUA!

Kivikukkaro - Yliopistonkatu - Turku

Bloggaillaan!

Tästä lähtee --- Johanna

Epäonnistumisen pelosta

Olemme loppusuoralla nyt. Sopimukset näyttelytilasta on allekirjoitettu ja lehdistötiedote lähetetty. Olimme muuten Auran aalloilla ja Aamusetissa, bongasitteko? Minä en, vaikka päätäni auoinkin taas julkisesti. Tällä viikolla teimme julisteita (joo, ylijäämistä muotilehdistä) ja veimme niitä kaupungille. Olemme askarrelleet kutsuja avajaisiin. Meillä on noin kymmenen päivää aikaa saada teoksemme valmiiksi ennen kuin ne on ripustettava näyttelytilaan, on lehdistötilaisuus ja viime hetken paniikki. Huomenna pääsemme tilaan siivoamaan ja suunnittelemaan näyttelyä. Tulkaatten kurkkimaan rakenteiden välistä, Kivikukkaron katutasossa alkaa tapahtua. Meikkiosasto ei ole pian enää entisensä.

Käytin hiihtoloman tehokkaasti teosteni parissa. Oli ihanaa keskittyä pitkään hautomiinsa ideoihin kun koulutunnit ja muut velvollisuudet eivät keskeyttäneet ajatuksia koko ajan. Meitä ylijääneitä oli koululla monta valmistamassa enemmän tai vähemmän liekeissä teoksiaan. Jutut oli enemmän ja vähemmän huonoja, kuten aina kun on hyvä flow päällä.

Ja nyt, alle kaksi viikkoa siihen kun siemailen ylijäämälimskaa avajaisissa, iskee hillitön epävarmuus. Mun teoksethan on siis aivan kamalia. Pyhät esineet, joita olen rakkaudella ajatellut ja valmistanut, ovat ehkä pyhiä vain minulle. Mitä jos kaikki mitä olemme tehneet onkin vielä raakaa. Muotoilija saattaa käyttää vuoden prosessiinsa, ennen kuin tuote kiteytyy valmiiksi. Me olemme sekoilleet nyt neljä kuukautta ja toiset meistä vielä arpovat ideoittensa kanssa.

Itsekin hyllytin puolet ideoistani. Tein kolme rakkainta teosta melkein valmiiksi ja sen jälkeen aloin tuskailla ja ahdistuilla. En ole uskaltanut viikkoon katsoa Valon tiipiitä. (Joo, se on yksi teokseni.) Siitä puuttuu vielä yksi jalka ja ehkä jotain muutakin, en muista enää. Tekeminen oli ihanaa. Mitä jos kaikki vihaa sitä? Jos se ei pääse oikeuksiinsa näyttelytilassa? Jos se ei toimi yhteen muiden teosten kanssa? Jos se ei pysy edes pystyssä? Aloitin yhtä rituaalivaatetta, jota ompelin silmät kiiluen kaksi päivää. Se ei tule näyttelyyn. Itsekritiikki iskee kuin lekavasara.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että teokset eivät ehkä olekaan pääosassa tässä näyttelyssä. Suurin ponnistus on siinä, että olemme valmistaneet tätä näyttelyä. Olemme tehneet sitä yhdessä, meillä on ollut hauskaa ja olemme pähkäilleet prosessia yhdessä. Olemme ottaneet vastuita, joita muuten ei opiskelussa ole tullut vastaan. Teokset saattavat olla raakoja tai rumia tai epämoderneja. Ehkä se uusi mitä tavoittelimme, ei välity. Se ei ole tärkeää.

Me olemme itse näyttelyssä myös, tuoreine teoksinemme, tuskallisine prosesseinemme, muotoilualan epäilyksinemme, epätäydellisinä. Saamme käyttää tilaa työhuoneena ja järjestämme siellä erilaisia kutkuttavia työpajoja. Saamme keskustella tulijoiden kanssa teokset täydellisiksi ja valmiiksi. Koska tässä vaiheessa emme enää voi perääntyä. 

Tervetuloa 13.-29.3. Kivikukkaron katutasoon, kävelykadun päähän, Yliopistonkatu 29, Turku. Olemme avoinna.

Epävarmuuden olossa -Inka.