Muotoilija kirjoo aivoja

Olen aina halunnut oppia kirjomaan. Ensimmäisen näyttelyn teoksia tehdessä suunniteltiin jo perustavamme koristeompeluseura nimeltä Veriset Sormet. Näyttelyssä pidettiin valokuvakirjontatyöpaja ja kirjottiin Knit’nTag –tapahtumaan kylttiä. Näyttelyn toiseen osaan päätin siis kirjoa. Enkä mitä tahansa, vaan aivoja ja muita elimiä. Lisäksi, koska teemani on pyhät esineet, kirjon ensimmäiseen näyttelyyn lahjoituksena tuodulle muinaiselle verhokankaalle ja havittelen perinteisten käspaikkojen tunnelmaa. Värit olen ottanut chakroista, kuvat anatomian kirjasta. Chakraalista fysiologiaa siis.

Kirjominen on hidasta, eikä samaan aikaan voi tehdä mitään, paitsi kuunnella musiikkia ja omia ajatuksia. Mietin siis muotoilijuutta ja tässä ajassa ja paikassa pärjäämistä. Yleensä mietin ihan muita asioita, huomisen ruokaa ja tekemättömien asioiden pinoja, mutta nyt sattumalta meillä oli koulussa palautepäivä, jossa pohdittiin koulutuksen tilaa ja kehittämiskohteita. Lista oli pitkä, kehitettävää on niin opetuksessa, tiloissa, välineissä kuin opiskelijoiden motivaatiossakin. Mutta iltapäivä powerpointin, kahvin, keksien ja palautteen parissa ei ehkä mennyt hukkaan. Valoa saattaa olla tunnelin päässä, ei ehkä meidän viimeisten vaatetusmuotoilijoiden, mutta tulevien muotoiluopiskelijoiden tunnelissa.

Kuten tarkkana näyttelymme prosessia ja mediaa seuranneet ovat huomanneet, monet meistä ovat ihmeissään muotoilijuudestaan, minäkin. Osaanko itse muotoilijana tehdä muutakin kuin kertoa tuntipalkkani kolmella? Kirjomisesta tuskin kukaan haluaa minulle maksaa, vaikka palkkani olisi nykyisellä artesaanitasolla (12€/tunti). Projektisuunnitelmien ja seurantojen, tuntilistojen ja sähköpostien kirjoittamisesta palkkaa voisi jo saada. Mutta onko se yhtä hauskaa ja antoisaa? Olen helppo innostumaan, mutta riittääkö byrokratia virittämään minut vielä kymmenen jälkeen illalla?

Kirjoitimme Left Overs -projektisuunnitelmaan, että yhtenä tärkeimpänä asiana koko projektissa on hauska yhdessä olo ja juhlat. Ja juhlia on pidetty, on laitettu ruokaa ja syöty, naurettu, suunniteltu, tehty yhdessä. Silti projektimme on varteenotettava, näyttely oli kuulemma Turun AMK:n menestynein (noin 700 kävijää oli varovainen arviomme). Itse olimme vaikuttuneimpia ihmisten tarinoista ja innostuksesta, ja halusta tuoda meille vanhoja aarteitaan. Saimme seuraavaan näyttelyyn jopa työharjoittelijan! Ilmeisesti kritiikkimme ja huolemme lehdissä ja radiossa on myös otettu vakavasti, tai ainakin sellainen tuntu palauteiltapäivästä jäi. Tosin välillä kiroan, että asioiden esille nostaminen näkyy ennen pitkää vielä omassa opinnäytetyöarvosanassa.

Kirjon kahdeksatta tuntia ja olen pikkuaivoissa. Pikkuaivojen keskellä on Arbor Vitae, elämänpuu. Se linkittää kirjontani sattuvalla tavalla muihin teoksiini ja tekee minut onnelliseksi. Elämän puu löytyy myös unisiepparistani ja valon tiipiistä. Ilman poikkileikkauskuvien värittämistä, aivorakenteen tarkastelua, kirjontaa ja verisiä sormia en olisi löytänyt elämän puuta, ja tätä oppimista en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta. Tarkoittaako se sitä, että minunkin paikkani vielä muotoutuu, muotoilijoiden kirjosta?

-inka

Kuvia työpajoista ja näyttelystä

Vielä fiilistelyä kuvien muodossa.

Ruudun takaa.

 Neule&Koukku-lankatyöpajassa kokeiltiin valokuvakirjontaa.

Reipas kangaskassin ompelija.

Kangaspuiden ihmettelemistä.

Paikkaus&Parsinta-pajassa paidan muokkaus konsultointia.

T-paidan tuunausta...

Ja näin hieno siitä tuli. Paidasta lyhennettiin hihat ja lisättiin huppu ja tasku.

Kangaskassien valmistusta.

Valmis. Ruutua ruutumiehelle.

Neulegraffiti-työpajassa oli tohinaa..

Tässä valmistuu Knit'n'Tag tapahtumaan tulevaa neulegraffitia.

Valmis unisieppari.

Unisieppari-paja oli suosituin työpajamme.

Palautetta vieraskirjassa.

Vitsa sulle - muna mulle. Viimeisen päivän pajassa tehtiin vitsoja.

Valmiita vitsoja.

Ja tila palautui tyhjäksi. 

Jäljelle jäi kasa huikeita muistoja.

-Tytti

Yhteistyön ja verkostoitumisen tärkeydestä

Nyt kun näyttelyn ripustus ja avajaishärdelli on ohi, ajattelin vähän kirjoittaa omista kokemuksistani muotoilun opiskelijana Turun AMK:ssa. Olen siis kolmannen vuoden tekstiilimuotoilun opiskelija, joka haluaa ryhtyä kulttuurialan sekatyöntekijäksi (itse keksimäni nimike), joka myös aina tilaisuuden tullen vääntää tekstiilitaidetta ja vähän välillä myös tekee ympäristöprojekteja. Ihan ei tätä kaikkea saa mahdutettua yhteen opintosuunnitelmaan mutta kovasti silti yritän.

Alusta asti tie on ollut jokseenkin kivikkoinen. Pitkään oli sellainen tunne, etten valmistuessani ole minkään alan ammattilainen, vaan yhtä pihalla siitä mitä minä käytännössä tulen työkseni tekemään kuin ennen opintojani. Tiedän myös etten ole ainoa joka kiersi kehää näissä tunnelmissa. Onneksi AMK:ssa on se hieno aspekti, että opiskelijoilla on mahdollisuus muodostaa erilaisia omia yhteisöjä ja tehdä yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Tämä on ainakin minun opintoni pelastanut. Aktiivisuuteen ja oma-aloitteisuuteen tulisi kannustaa ja antaa mahdollisuuksia järkevällä ja voimaannuttavalla tavalla. Aikaisempina vuosina tuntui siltä, että vaati superihmisen voimat jos halusi tehdä jotain yllättävän jäykän opintosuunnitelman ulkopuolella. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla, vaan koulutuksen tulisi olla ponnahduslauta yksilölliseen suuntautumiseen. Tietyllä tavalla se on itselle juuri sellaiseksi osoittautunutkin, mutta kiitos siitä kuuluu ihan muille tahoille.

Yhteistyö muiden alojen kanssa on olennaisen tärkeää, koska se pelkkä muotoilun osaaminen ei riitä, kun niitä muotoilun osaajia valmistuu iso liuta ympäri maailmaa joka vuosi. Mielestäni myös se konkreettinen kokemus, kannustus ja palaute tulee helpommin instituutioiden ulkopuolelta ja itselle on sitä kautta muodostunut varmempi käsitys omasta osaamisesta. Itse ainakin hyödyn enemmän perustellusta palautteesta kuin 0-5 asteikosta (tai se vieläkin naurettavampi, hyväksytty-hylätty). Kokemuksesta voin kertoa että kannattaa aktiivisesti, verkostoitumisen kautta pyrkiä siihen mitä oikeasti haluaa tehdä vaikka se tuntuisi kuinka mahdottomalta. Kannattaa kyseenalaistaa jos jokin ei tunnu järkevältä ja vaan jääräpäisesti tehdä asioita toisin. Toistaiseksi tällä taktiikalla olen aina saanut tahtoni läpi ja tehnyt itse erilaisten yhteistyökuvioiden kautta opinnoistani mielekästä.

Nyt yhteistyökuviot jatkuvat myös Left Oversien osalta, nimittäin alamme pikkuhiljaa suunnitella näyttelyn kakkos-osaa. Tästä tulee vieläkin hienompi ja yhtenäisempi kokonaisuus, joka on nähtävillä Kuusiston Taidekartanossa toukokuun loppupuolella. Roskamuotoilumme matkustaa täysin toisenlaiseen ympäristöön, jossa sen tarina ja merkitykset näyttäytyvätkin kävijälle aivan uudella tavalla. Toisinsanoen kohta blogissa nähdään taas tunnelmia työprosessista ja uudesta ripustuksesta!

-Mirva

P.S. Lisää infoa Kuusiston Taidekartanosta nettisivuilta ja facebookissa, sekä fiilistelykuvia aikaisemmilta kesiltä löytyy Instassa.

P.P.S. Kannattaa muuten lukaista Sitran trendiartikkeli yhteisöjen voimaantumisesta! Left Overs on myös hyvä esimerkkitapaus tästä.