Muotoilija kirjoo aivoja

Olen aina halunnut oppia kirjomaan. Ensimmäisen näyttelyn teoksia tehdessä suunniteltiin jo perustavamme koristeompeluseura nimeltä Veriset Sormet. Näyttelyssä pidettiin valokuvakirjontatyöpaja ja kirjottiin Knit’nTag –tapahtumaan kylttiä. Näyttelyn toiseen osaan päätin siis kirjoa. Enkä mitä tahansa, vaan aivoja ja muita elimiä. Lisäksi, koska teemani on pyhät esineet, kirjon ensimmäiseen näyttelyyn lahjoituksena tuodulle muinaiselle verhokankaalle ja havittelen perinteisten käspaikkojen tunnelmaa. Värit olen ottanut chakroista, kuvat anatomian kirjasta. Chakraalista fysiologiaa siis.

Kirjominen on hidasta, eikä samaan aikaan voi tehdä mitään, paitsi kuunnella musiikkia ja omia ajatuksia. Mietin siis muotoilijuutta ja tässä ajassa ja paikassa pärjäämistä. Yleensä mietin ihan muita asioita, huomisen ruokaa ja tekemättömien asioiden pinoja, mutta nyt sattumalta meillä oli koulussa palautepäivä, jossa pohdittiin koulutuksen tilaa ja kehittämiskohteita. Lista oli pitkä, kehitettävää on niin opetuksessa, tiloissa, välineissä kuin opiskelijoiden motivaatiossakin. Mutta iltapäivä powerpointin, kahvin, keksien ja palautteen parissa ei ehkä mennyt hukkaan. Valoa saattaa olla tunnelin päässä, ei ehkä meidän viimeisten vaatetusmuotoilijoiden, mutta tulevien muotoiluopiskelijoiden tunnelissa.

Kuten tarkkana näyttelymme prosessia ja mediaa seuranneet ovat huomanneet, monet meistä ovat ihmeissään muotoilijuudestaan, minäkin. Osaanko itse muotoilijana tehdä muutakin kuin kertoa tuntipalkkani kolmella? Kirjomisesta tuskin kukaan haluaa minulle maksaa, vaikka palkkani olisi nykyisellä artesaanitasolla (12€/tunti). Projektisuunnitelmien ja seurantojen, tuntilistojen ja sähköpostien kirjoittamisesta palkkaa voisi jo saada. Mutta onko se yhtä hauskaa ja antoisaa? Olen helppo innostumaan, mutta riittääkö byrokratia virittämään minut vielä kymmenen jälkeen illalla?

Kirjoitimme Left Overs -projektisuunnitelmaan, että yhtenä tärkeimpänä asiana koko projektissa on hauska yhdessä olo ja juhlat. Ja juhlia on pidetty, on laitettu ruokaa ja syöty, naurettu, suunniteltu, tehty yhdessä. Silti projektimme on varteenotettava, näyttely oli kuulemma Turun AMK:n menestynein (noin 700 kävijää oli varovainen arviomme). Itse olimme vaikuttuneimpia ihmisten tarinoista ja innostuksesta, ja halusta tuoda meille vanhoja aarteitaan. Saimme seuraavaan näyttelyyn jopa työharjoittelijan! Ilmeisesti kritiikkimme ja huolemme lehdissä ja radiossa on myös otettu vakavasti, tai ainakin sellainen tuntu palauteiltapäivästä jäi. Tosin välillä kiroan, että asioiden esille nostaminen näkyy ennen pitkää vielä omassa opinnäytetyöarvosanassa.

Kirjon kahdeksatta tuntia ja olen pikkuaivoissa. Pikkuaivojen keskellä on Arbor Vitae, elämänpuu. Se linkittää kirjontani sattuvalla tavalla muihin teoksiini ja tekee minut onnelliseksi. Elämän puu löytyy myös unisiepparistani ja valon tiipiistä. Ilman poikkileikkauskuvien värittämistä, aivorakenteen tarkastelua, kirjontaa ja verisiä sormia en olisi löytänyt elämän puuta, ja tätä oppimista en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta. Tarkoittaako se sitä, että minunkin paikkani vielä muotoutuu, muotoilijoiden kirjosta?

-inka

Kevätretki kartanolle

Kuusiston Taidekartanon huoneet odottavat vielä tyhjinä,  

mutta Left Overs -näyttelyn 2. osan suunnitelmat alkavat jo muotoutumaan... 

Tästä se taas lähtee!

-Tessa-

Kuvia työpajoista ja näyttelystä

Vielä fiilistelyä kuvien muodossa.

Ruudun takaa.

 Neule&Koukku-lankatyöpajassa kokeiltiin valokuvakirjontaa.

Reipas kangaskassin ompelija.

Kangaspuiden ihmettelemistä.

Paikkaus&Parsinta-pajassa paidan muokkaus konsultointia.

T-paidan tuunausta...

Ja näin hieno siitä tuli. Paidasta lyhennettiin hihat ja lisättiin huppu ja tasku.

Kangaskassien valmistusta.

Valmis. Ruutua ruutumiehelle.

Neulegraffiti-työpajassa oli tohinaa..

Tässä valmistuu Knit'n'Tag tapahtumaan tulevaa neulegraffitia.

Valmis unisieppari.

Unisieppari-paja oli suosituin työpajamme.

Palautetta vieraskirjassa.

Vitsa sulle - muna mulle. Viimeisen päivän pajassa tehtiin vitsoja.

Valmiita vitsoja.

Ja tila palautui tyhjäksi. 

Jäljelle jäi kasa huikeita muistoja.

-Tytti

"No, mikä fiilis?"

Hyvä. Tosi hyvä. Helpottunut. Haikea. Tyhjä. Ylpeä. Olen ylpeä sekä itsestäni että koko meidän porukasta.

Näyttelyn ensimmäinen osa on nyt siis takana. Ja voi varmaan sanoa, että se oli onnistunut.

Vaikka näyttelyn tekemisessä on ollut aivan valtava työ, on se ollut todella antoisaa. Hienoa on ollut nähdä koko kaari ideasta toteutukseen. Mielestäni olemme pystyneet säilyttämään rennon fiiliksen, hyvän meiningin ja tekemään täysin meidän oman näköistä juttua. (Toivottavasti muu ryhmä on samaa mieltä.)

 

Näyttelyssä kävi katsojia reilun kahden viikon aikana runsaasti. (Mitään tarkkaa määrää ei pystytä sanomaan, edes vieraskirjan perusteella, koska moni ei kirjoittanut nimeään siihen.)

Joukossa oli mm. sellaisia, jotka tulivat varta vasten katsomaan töitä ja meidän aikaan saamaa. Sellaisia, jotka poikkesivat kauppareissulla ihmettelemään mitä tapahtuu. Sellaisia, joita kiinnosti enemmän tila kuin työt. Sellaisia, jotka eivät uskaltaneet tulla oviaukkoa edemmäs. Sellaisia, jotka kävivät monta kertaa.

Kaikki olivat yhtä tärkeitä. Mukavaa oli höpötellä erilaisten ihmisten kanssa ja tarjota heille pieni hetki katseltavaa, elämyksiä. Ja ehkä innostaa kokeilemaan itse jotakin materiaalia tai tekniikkaa.

Palaute, jota saimme, oli positiivista. Ehkä kukaan ei kehdannut sanoa suoraan, ettei tykännyt. Palaute joka tapauksessa lämmitti mieltä. Jokaisella työllä oli omat faninsa. Hienoa, että pystyimme tarjoamaan erilaisia lähestymisiä kierrätysmateriaalien käyttöön.

 

Itse tila oli meidän jutulle aivan täydellinen. Lähellä ihmisiä ja jonne on helppo tulla. Tällä hetkellä ylijäämä tila, joka etsii uutta suuntaansa. Keskolle vielä iso kiitos siitä, että lähtivät tukemaan meidän juttua. Ja toivottavasti he tukevat vielä jotain muutakin projektia kyseisessä tilassa. Pienellä budjetilla tekemisessä suurin ongelma aina on tila ja sen maksaminen. Tällä hetkellä, kun keskusta-alue käy läpi jonkinlaista murrosta, olisi hienoa nähdä muiltakin tilojen omistajilta samanlaista myötämielisyyttä. Onneksi kesäksi on tulossa pop up -toimintaa. Toivottavasti yritysten lisäksi myös taiteilijat ja pienet projektit saavat osansa tilojen tarjoamisesta.

Saimme myös näyttelyn aikana erilaisia materiaalilahjoituksia, mm. pitsejä, kankaita, maaleja. Ihania aarteita. Käytämme mahdollisimman paljon näitä materiaaleja seuraavan näyttelyn tuotteisiin. Yhdestä lahjoituksesta on tulossa aivan oma teoksensa.

Seuraavaksi lähdemme siis suunnittelemaan näyttelyn toista osaa. Ja valmistamaan sinne uusia töitä. Mistä ihmeestä sitä löytää uuden innostuksen ja palon? Tuntuu, että takki on aivan tyhjä...
Melkein kaikki 1.osan tuotteet on esillä myös Kuusistossa ja jännittävää on nähdä miten erilaiselta ne näyttävät aivan toisenlaisessa ympäristössä.

Left Overs 2.osa nähdään siis Kuusiston Kartanossa 22.5.–7.6.2015.

Ennen uutta rykäisyä on kuitenkin levättävä hetki. Ehkä se inspiraatiokin sieltä tulee. Hauskaa Pääsiäistä!

Ja vielä kerran KIITOS kaikille näyttelyssä käyneille!

-Tytti