Inspiraatiota etsimässä

Elämäni ensimmäistä kertaa kirjoitan blogitekstiä, joten saa nähdä mitä tästä tulee. Kierrätys ja ekoilu sen sijaan onkin itselleni tutumpaa. Olen siis Maiju, 30-vuotias tekstiiliartesaani ja muotoilun opiskelija. Omatuntoni ei ole enää vuosiin antanut minun heittää pois juuri mitään, mitä voisi vielä uudelleen käyttää. Kun mieheni omatunto sattuu olemaan samanlainen on vuosien varrella kertynyt varastoihin monta kuutiota tavaraa odottamaan inspiraatiota. 

Helsingistä Turkuun on muutettu monta säkillistä kankaita, kuteita, metalliputkia, puukalikoita, pöydän jalkoja, pianon osia, vanhoja naamiaisasuja, irtotukkaa, rikkinäisiä laukkuja, vahoja nahkasohvan päällisiä, roskalavalta pelastettuja aarteita, mallinukkeja, lampun raatoja nyt jotain mainitakseni. Olemme ilmeisesti tartuttaneet lapsiimme saman kierrätyksen vimman, kun joulun aikaan 5-vuotias poika ei antanut minun laittaa karkkipapereita tai lajapaketin naruja roskiin, sillä "niistä voi askarrella vaikka mitä". Minulla ei siis materiaalin puutetta ole tässä projektissa, vaan enemmänkin runsauden pula ja kamala himo saada nyt vihdoin edes osasta tästä roinasta jotain tosi hienoa tehtyä. 

Kaiken romun keskellä olen odotellut inspiraatiota. Luovuus tuntuu välillä kaiken arkisen kiireen ja väsymyksen keskellä olevan todellakin hukassa, enkä tahdo saada ajatuksistani selvää, mistä oikein lähtisin liikkeelle. Päätin nyt unohtaa hetkeksi miettimisen, pohtimisen ja ideoimisen ja antaa vanhojen ideoiden jäädä jonnekin muistini kätköihin. Halusin antaa itselleni aikaa nauttia taiteesta, äänistä, väreistä, imeä uutta, ilman mitään pakkoa oivaltaa ja jalostaa jotakin. 

Perjantaina 9.1 taiteesta nauttimiseen avautuikin oivallinen tilaisuus, kun ystävän valokuvanäyttelyn avajaisia vietettiin Valokuvakeskus Peri:ssä, Wäinö Aaltosen museon yhteydessä. Juan Kasarin Bright Light 9.1.–1.2.2015 näyttelyn työt herättivät pohtimaan kuvan ja todellisuuden suhdetta. Töissä itseäni viehätti erityisesti muodot ja sommittelu, sekä tunnelman staattisuus. http://peri.fi/ 

Lauantaina jatkoin rentoutumista ja aistien herättelyä metsäretkellä, sekä lasten kanssa maalailemalla ja askartelemalla kollaasia niistä säästetyistä karkkipapereista. Hauskaa oli, tehtiin yhteistyötä ja tehtiin vaan mikä tuntui kivalta, taustana oli roskista löytämäni vanha valokuva kapalevyllä, valmiiksi alumiinikehyksissä. Ja päälle sai kaikki laittaa mitä halusi. 

Paistettiin vielä pannaria ja nyt lapset nukkuu. Viikonlopun meditointiharjoitukset taisivat tietää paikkansa, koska klo 21 keksin, että voisin tehdä yhden teoksen näyttelyyn vanhasta sälekaihtimesta, jonka olemassaolon muistin vasta samalla hetkellä. Ideoita alkoi pursuilla siihen tahtiin, että päätin virittää olohuoneeseen kaksimetrisen piirtopöydän ja alkaa suunnitella vähän tarkemminkin. Jospa eteisen kaapista vapautuis näyttelyn myötä sälekaihtimen kokoinen kolo, eikä kaihdin rämpsähtäisi enää naamalle joka kerta, kun kaapista kaivaa talvitakkia.

Katsotaan mitä tästä syntyy, pysykää kuulolla. 

Maiju