torstai 1. lokakuuta 2015

Vuosi nuoruudestani

Aika paljon kaikkea on mahtunut vuoteen. Kaksi näyttelyä, parit markkinat ja muita pienempiä tapahtumia. Enpä olisi uskonut, että tämä homma paisuu ihan näin isoksi. Mutta hienolta on tuntunut!

Olemme syksyllä päättäneet jatkaa Left Oversia kollektiivina ja osallistua meille sopiviin tapahtumiin ja projekteihin. Niiden täytyy tietenkin sopia teemaamme ja aatteisiimme ja yhtä isoa projektia olemme jo suunnittelemassa. Sormet ja varpaat ristissä toivomme, että apurahahanat aukeavat ja pääsemme toteuttamaan hanketta jo vuoden päästä. Se jää nähtäväksi. Eikä tietenkään siitä voi vielä kertoa sen enempää…

Koko Left Overs hässäkähän alkoi oikeastaan tasan vuosi sitten. Pakko kiittää Inkaa, joka aina innostuu heti ja lähtee puskemaan ideoita toteutettavaan suuntaan. Itselle se jäisi vain ideatasolle, jos joutuisin yksin viemään ideoitani eteenpäin. Siinä on vielä oppimista.

Pieni kertaus vuoden tähän astisista tapahtumista voisi olla paikallaan, jonkinlainen epävirallinen vuosikertomus.

Järjestimme siis kaksi näyttelyä keväällä 2015, Turussa ja Kaarinassa. Ensimmäinen oli Yliopistonkadulla entisen Anttilan tiloissa, ylijäämätilassa. Toinen Kuusiston Taidekartanolla ennen varsinaista kesänäyttelyä, ylijäämäajalla. Näyttelyissä kävi yhteensä noin tuhat vierasta.





Knit'n'Tag tapahtuman työtä lähdimme työstämään jo ensimmäisessä näyttelyssä pidetyssä neulegraffiti työpajassa. Toukokuussa teos Kuusiston Kaarnatar viritettiin yhteen jokirannan puuhun. Saimme hyvää palautetta ja mm. Robin jakoi kuvan graffitistamme :). Kaarnatar siirtyi myöhemmin kesällä Taidekartanon maille.



Kesällä osallistuimme Turun amk:n ja Ruisrockin yhteistyöhön, jossa vanhoista banderolleista valmistettiin tuotteita. Tuotteita myytiin Turun amk:n omassa mökissä Ruisrockin Design kylässä koko festarin ajan.



Kävimme myös myymässä osin samoja tuotteita Kuusiston Taidekartanolla järjestetyillä Kuusiston Uusilla Markkinoilla loppukesästä.


Seuraavaksi suuntaamme Espooseen ja Mini Maker Faire tapahtumaan. Värkkäys festarinakin tunnettu tapahtuma tuo yhteen tekijöitä käsityöläisistä tutkijoihin, häsääjistä ja nikkareihin. Maker Fairen pyrkimys on jakaa tietoa, tuoda tekijöitä yhteen sekä lisätä tietoisuutta ja kasvattaa tekijöiden yhteisöä. Lisää tietoa: espoomakerfaire.fi/tapahtuma

Me pidämme tapahtumassa ahditussiepparit ja talismaanit –työpajaa. Työpajan tarkoituksena on valmistaa ahdistusta poistava sieppari, jonka voi viedä johonkin ahdistavaan paikkaan ja näin tehdä paikasta positiivisemman. Pyydämme osallistujia ottamaan kuvan työstään ja lähettämään tai tägäämään sen niin, että kokonaisuudesta syntyy yhteisöllinen taideteos.

Loppu vuonna keskitymme koulun käyntiin, etsimme kiinnostavia projekteja, joihin osallistua ja suunnittelemme omaa projektiamme. Kuullaan!
Ja kiitos kuluneesta vuodesta Veera, Mirva, Tessa, Johanna, Melina, Joel, Inka, Petra, Maiju ja Nina! Ollaan huippuja!


Hauskaa syksyä!
-Tytti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti