sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Maisemaöverit




Huojennus on suuri kun Left Overs, Osa 2 ripustus saatiin valmiiksi ja avajaisistakin tuli aurinkoiset. Nyt Kuusiston Taidekartanolla on 7.6. asti nähtävillä meidän kollektiivin koko kevään mittaisen työn kulminoituma. Itse olen paikalla joka aukiolopäivä ja istun auringonvalossa keräämässä lämpöä ja kuuntelemassa linnunlaulua. Vaikka edelleen on valtavasti tekemistä tälle kesälle, niin Kuusistossa aika hidastuu ja itselleen ei voi mitään, sitä merimaisemaa on vaan pakko jäädä ihailemaan kerta toisensa jälkeen.



Kuusistoon voi tehdä päiväretken. Täällä on nimittäin paljon nähtävää vielä Left Overs näyttelyn lisäksikin. Koko alue on heräämässä henkiin kesän moniin tapahtumiin joista lisätietoa löytyy mm. Kuusiston Taidekartanon nettisivuilta. Alue on historiallisesti merkittävä ja 1700 -luvulla rakennetun kartanon lisäksi puolen kilometrin päässä kartanolta sijaitsevat Kuusiston piispanlinnan rauniot. Lähellä on myös luontopolku ja lintutorni joissa pääsee tutustumaan alueen ainutlaatuiseen luontoon. Kartanolla on myös jälleen kahvila -teos, tällä kertaa nimeltään "Aika". Siellä on tarjolla lähiherkkuja ja artesaanileipomuksia. Niin ja kahvi juodaan ruusukupeista.



Hedelmäpuut kukkivat komeasti. Kartanon hedelmätarhassa on myös 2 syreenimajaa ja kannattaa etsiä ne, sillä voit viedä sinne pöydän ja tuolin tai piknikviltin ja kahvitella lehtien havinan keskellä. 

 
Teos "Roskiksesta uusille laitumille" ei mahdu tekijänsä kotiin joten se on myynnissä! Ihan ratsastuskuntoinen heppa etsii kotia! Hintaa voi tiedustella paikanpäältä tai laittamalla viestiä osoitteeseen leftovers2015@gmail.com

Tulkaa käymään ja ihastumaan meidän näyttelyyn, tähän paikkaan ja tunnelmaan! Kuusistoon pääsee nykyään myös bussilla: Linja 801 Turusta ja Paraisilta, jäät pois Saaristotiellä ja vaihdat K2:een. Left Overs näyttely on koettavissa 7.6. asti, to-ma klo 12-18.

- Mirva

perjantai 22. toukokuuta 2015

Avajaiset Kuusiston Taidekartanossa

Aurinko paistoi ja linnut lauloi kun Left Overs -näyttelyn 2. osan 
avajaisia juhlittiin Kuusiston Taidekartanossa.

Veera ja Mirva valmistamassa kehuja saanutta raparperi-sitruuna-avajaisjuomaa.

Tytti ja Inka pitämässä avajaispuhetta.


Kiitos paikalle saapuneille avajaisvieraille!

Puitteet näyttelylle on komeat.

Roskamuotoilijat yhteiskuvassa.


Näyttely on auki to-ma klo 12-18 
22.5. – 7.6. Kuusiston Taidekartanossa.

torstai 7. toukokuuta 2015

Avajaistunnelmia Versot-näyttelystä

Tiistaina Forumin kaksi liiketilaa avautui yleisölle kun Turun ammattikorkeakoulun Versot-näyttely käynnistyi. Esillä näyttelyssä on tiistaihin 12.5. saakka tänä vuonna valmistuvien ja valmistuneiden opinnäytetöitä sekä muita projekteja  joista yhtenä esillä on myös kooste Left Overs -projektistamme. Ohessa kuvia avajaisista.

Kaikki eivät mahtuneet sisään.

Avajaispuhe.

Musiikista vastasi allekirjoittanut. Ei tarvinnut lähteä merta edemmäs kalaan.

Saimme oman nurkkauksen näyttelystä.

Näyttely avoinna 6.12.5.2015
ma-pe klo 1219
la klo 1218
su 1216


Kuvat: Tytti Nieminen

- Veera